Salmenhaaran myöhäisimmät työt syntyivät kaulitsemalla. Sairauden vuoksi hän ei enää pystynyt dreijaamaan, mutta halusi viimeiseen asti tehdä massa-, lasitus- ja pintastruktuurikokeilujaan. Paitsi opetusmateriaalia laatoista sai yhdistelemällä abstrakteja itsenäisiä taideteoksia.
Kaikkein viimeisimpiä töitään Salmenhaara kutsui nimellä ”kirjeet” tai ”kietaisut”. Hän oli onnistunut kehittelemään keraamisen massan, jonka saattoi kaulita läpikuultavan ohueksi niin, että se siitä huolimatta pysyi koossa. Nimi ”kietaisu” viittasi paitsi muotoon myös siihen näennäiseen helppouteen, jolla työt syntyivät. Niiden pohjana oli kuitenkin monikymmenvuotinen keskeytymätön työ. Vasta nyt taiteilija tunsi ajoittain päässeensä perille ”taiteettomaan taiteeseen”, tekniikan yläpuolelle. Enää hänen ei tarvinnut miettiä ja laskea empiirisiä kaavoja, vaan työt tuntuivat syntyvän kuin itsestään, juuri sellaisiksi kuin hän halusi.
Jotkut ”kietaisuista” olivat kuin pullistuvia purjeita. Toiset muistuttivat käpertyneitä kaarnanpaloja ja jotkut olivat kuin rullalle kiepsahtaneita vanhoja paperikääröjä – keraamikon kirjeitä, joissa tekstinä oli oksidiroiskeita, kuin viestejä, jotka kukin sai tulkita mielensä mukaan. Lopulta ”kietaisut” saivat eleettömän, lähes monumentaalisen muodon. Yli neljäkymmentä vuotta jatkunut muodon etsintä oli johtanut mahdollisimman pitkälle vietyyn pelkistykseen, jonka hienovaraista, syvää rauhaa huokuvaa kieltä ehkä vain tarkkaavainen katsoja ymmärsi. Salmenhaara oli niin työssään kuin elämässäänkin saavuttanut kypsyyden, jota Eugen Herrigelin
Zen-mestari kuvaa: ”Viritys on täyttynyt ja laukaisu irtoaa ampujasta niin kuin lumi luiskahtaa irti bambun lehdeltä, eikä lehti ole liikahtanutkaan”.
Salmenhaara yhdisteli ”Kietaisuja” erilaisiksi koosteeksi tuloksena aina uusia kokonaisteoksia.
Tekstit ja kuvat saatu
KYLLIKKI SALMENHAARA 100
JUHLAVUODEN NÄYTTELYstä
28.11.2015–28.2.2016
Tuottaja Fiskars Oyj Abp:
Aalto-yliopisto
Designmuseo