Anna Matinlaurin näyttely
Anna Matinlaurin keramiikkapaja sijaitsee Tyrnävän Keskikylässä, omassa pihassa peltojen keskellä. Tyrnävältä oli kotoisin myös keramiikan supertähtemme, Kyllikki Salmenhaara, jonka oppeja Matinlauri käyttää myös omassa työssään.
Anna Matinlauri tekee esineensä alusta loppuun itse, kaikki työvaiheet muovausterien tekemisestä lasitteiden valmistamiseen. Siksi jokainen esine ottaa aikaa, ja käsityö näkyy sarjatuotteissakin. Matinlaurin muotoilussa oleellista on usein idea, jokin juju. Astioiden on oltava myös toimivia ja käytännöllisiä, jotta niitä myös käytettäisiin.
Tuotteita tulee ajan mittaan lisää, niitä jää pois, ne tulevat muuttumaan. Muutoksen sanelee tarve, kokemus, toivomukset. Ihmiset, joita varten muotoilen.
![]() | ![]() |
---|---|
![]() |
“Yksi näyttelyn pääteemoista on Kyllikki Salmenhaaran perinnön siirtyminen jälkipolville"