Ravintola Pömilä 

Meijerialueelle 1910-luvulla valmistuneessa rakennuksessa sijaitseva ravintola Pömilä on avoinna arkipäivisin kello 6.00 – 14.30. Pömilän väki Keräsen Marikan johdolla hemmottelee tyrnäväläisiä samoin kuin vierailijoitakin maukkaalla kotiruokalounaalla.

 

Pömilä on näyttelyn ajan poikkeuksellisesti auki myös viikonloppuisin kello 13.30 -16.30. Viikonloppuisin Marika tarjoilee maistuvaa, perinteistä kotiruokaa, joka on saanut innoituksensa Kyllikki Salmenhaaran aikalaisten kertomuksista ja makumuistoista. 

 

Jo 1900-luvun alkupuoliskolla Pömilän rakennus toimi kahvilana, jossa paikalliset isännät istuivat meijerialueella asioidessaan juttelemassa maailman menosta ja pelaamassa tyrnäväläistä erikoisuutta, kahvipeliä. 

 

Kyllikki Salmenhaaran nimikkoleivos, joka on myynnissä 3.-31.5.2016 Salmenhaaran lapsuuden maisemissa, Tyrnävän Meijerialueen ravintola Pömilässä. Kyllikki Salmenhaaran kunniaksi ravintoloitsija Marika Keränen on suunnitellut valkosuklaajuustokakku-leivoksen. Leivoksen makumaailma, kuten raparperi-omena -yhdistelmä tulee Salmenhaaran aikalaisten makumuistelmista kun taas keksikieppi on saanut muotokielensä itse mestarilta, keraamikko Kyllikki Salmenhaaralta.

 

“Avoinna arkipäivisin kello 6.00 – 14.30 ja näyttelyn ajan viikonloppuisin kello 13.30 -16.30."

© Kyllikki Salmenhaaran jäljillä -hanke

Hanketta ovat tukeneet:

Kiitos Aalto-yliopiston arkistolle sekä Salmenhaaran sukulaisille vanhoista valokuvista.